Sierra Nevadan valloitus sekä vuoristotiet

Tässäpä sitten juttua Maanantaista!

Maanantai aamuna heräsimme anivarhain ja suunnistimme kamojen kanssa autolle. Mersu lähti käyntiin ensimmäisellä yrittämällä ja matka vuorille alkoi. Matka sujui hyvin (Sevillassa varastetun antennin aiheuttamasta radionkuulumattomuudesta huolimatta) ja tiet vuorille olivat paremmat kuin Helsingin ja Lahden välinen moottoritie. Sierra Nevadan korkein kohta, jonne voi päästä autolla on Hoya de la Mora. Paikka sijaitsee suoraan Sierran laskettelukeskuksen yläpuolella, ja niinpä myös sinne johtava tie on sama, kuin jota pitkin laskettelukeskukseen ajetaan. Koska keskuksessa käy paljon turisteja, on tiehen panostettu paljon, ja sen huomaa. Vuoristoon aina 2300 metriin asti oli rakennettu 2-4 kaistainen mootoritie! Mikäpä siinä oli vuoristoon ajella. Alla kuvia tien päältä!



Ensimmäiseksi Nevadalla menimme hiihtokeskukseen.. Oikeammin täytyy kuitenkin puhua hiihtokaupungista, sillä hotellien, motellien sekä muiden yömajojen lisäksi paikalle on rakennettu useita baareja, kauppoja, apteekkeja, ravintoloita... kaikkea mitä vain kuvitella saattaa. Nyt kaupunki oli muutamaa ensi vuotta valmistelevaa huoltomiestä lukuunottamatta tyhjillään ja paikka tuntui lähes aavemaiselta. Hauska kokemus nähdä keskus näin, ehkäpä vielä iloisempaa olisi nähdä se täydessä toiminnasa.



Ensimmäisen kosketuksen rinteisiin otimme keskuksesta käsin, kun kävimme kävelemässä hetken rinteillä. Rinteillä oli vielä lunta, ja yön jäljiltä se oli kantaavaa ja sen päällä oli kiva kävellä.



Hetken tallustelun jälkeen hyppäsimme takaisn autoonja suuntasimme ylemmäs. Hoya de la Moralla jätimme auton tylysti lumen peitossa olevaan risteykseen ja lähdimme tallustamaan ylöspäin. Kohteenamme sierra nevadalla oli Veleta, joka on vuoriston toiseksi korkein huippu. Kohde on siitä hyvä aloittaville kiipeilijöille, että sinne johtaa asfaltilla päälystetty tie.. Kesäisin huipulle menee jopa kuljetus, joten liaskimmatkin vuorikiipeilijät pääsevät sinne.. Koska emme kuitenkaan ole mitään viimeisiä teerenpoikia, emme kyseistä tietä seuranneet. Tiestä ei kyllä muutenkaan ollut liiemmin hyötyö, sillä tähän aikaan se on vielä täysin lumen peitossa.



Hetken käveltyämme saavuimme hyöätylle observatoriolle. Kyseinen rakennus oli muurattu umpeen, muuta muuraus oli jostain syystä hajoitettu. No, tietysti oli pakko päästä tutkimaan mitä rakennus on sisältäny.. ja niinpä alla hiukan kuvia siitä.




Heti rakennuksesta poistumisen jälkeen näimme vuoristossa myös muuta elämää. Alla on kuva automaattisesta hyppyrotasta..eikun ketusta..eikun.. No, lajintunnistuksen voi hoitaa puolestamme joku muu:). Eläinkuvien seassa on palvelimella myös muutama kuva eri tassunjäljistä, mitä vuorilta löysimme.



Kävelyreittimme kulki osan matkaa hyvin lähellä laskettelurirnteitä. Itseasiassa kohteellemme menee jopa yksi hiihtohissi, joten niistä saimme hyvän suunnan..karrtojahan emme saaneet hankittua.


Sää koko menomatkan oli loistava. Aurinko paistoi taivaan täydeltä, ja rinteillä oli suorastaan kuuma. Kun olimme päässeet noin 3000 metriin (Veletan huippu noin 3400m) alkoivat horisontissa jo aiemmin näkyneet pilvet uhkaavasti lähestyä. Amerikkalaisen vahvistuksemme voimatkin alkoivat jo tässä vaiheessa olla niin kortilla (varusteissa on varmasti osasyy:) että päätimme kääntyä takaisin. Huippu näkyy tässä, sinne olisi ollut matkaa vielä noin tunti. Omat voimamme olisivat sinne riittäneet, ehkä vähän harmittaakin ettemme sinne päässeet.


Toisaalta takaisin kääntyminen oli hyvä päätös. Hetken paluun aloittamisen jälkeen taivaalta alkoi tulla lunta. Myös paikalle kerääntyneet pilvet peittivät näkyväisyyden niin, että se oli enää muutamia kymmenia metrejä. Tässä vaiheessa myös tiestä sekä laskettelurinteestä oli apua, kun yritimme pysyä suunnassa takaisin parkkipaikalle. Lumisateen sekä tuulen yhdistelmää voi myös kuvitella alla sekä palvelimella olevista kuvista :)




Autolle päästyämme otimme suunnan kohti vuoriston toista puolta. Vuoristotaudin kohteeksi joutunut Ryan yritti saada takapenkillä unesta kiinni kun vuoristotiet vilistivät silmissä. Vuoristossa ajeleminen oli ihan mukavaa, eikä se tuntunut kovinkaan vaaralliselle. Tietysti tarkkana täytyi olla, sillä mutkat olivat lähes aina 180 astetta, ison rekan tullessa vastaan ei tilaa juuri jäänyt, nopeudet olivat hurjia ja pudotukset tieltä alas satoja metrejä. Paremman kuvan tiestä saa alla olevasta kuvista sekä video(i)sta.






Muutaman vuoristokylän, sekä monen monen ja monen kurvin jälkeen saavutimme viimeiset kylät ja sitä myötä hostellimme. Hostelli ei kuitenkaan tällä kertaa ollut hostelli, vaan viimeisen päälle hienolla paikalla oleva hotelli. Saimme kolmestaan jaettavaksemme todella tilavan huoneen, sohvineen, pöytineen sekä parvekkeineen. Parvekkeelta olikin hiukan verran hieno näkymä vuoristoon :)! Maukkaan sekä moniruokalajisen vuoristoillallisen jälkeen painuimme nukkumaan, vielä hetken parvekenäkymää ihailtuamme. Kuvia huoneesta sekä näkymästä voit nähdä alla!



Vaikka hotellihuoneeseen pääseminen sekä maukas ruoka helpottivat, ei se vielä lopettanut päivän työtä. Täysin peilimäisesti valoa heijastavan lumen, suoraan ylhäältä paistavan auringon läheisyys sekä pilvien yläpuolella oleminen saivat aikaan sellaisen auringonpaisteen, että kasvojemme iho pääsi kärpsähtämään oikein kunnolla. Myöskään loppuajan tuuli sekä vaakasuoraan satanut räntä eivät helpottaneet tilannetta. Likimärkien varusteiden lisäksi, myös oman itsensä hoitamiseen meni illalla paljon aikaa. Kasvojen hoitaminen jatkuu eedelleen. Onneksi hotellihuoneessamme sekä mukanamme olivat kaikki edellytykset kuntoon pääsemiseksi. Siitä huolimatta ärsytys oli aika kova :>



Lisää kuvia (PALJON) voit nähdä palvelimella!